Siirry sisältöön

Kuntayhtymän sote-palvelupolku selkeämmäksi valmennuksen avulla

DiakHub auttoi Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymää Soitea kehittämään paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden palvelupolkua.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite perustettiin vastaamaan sote-uudistuksen tarpeisiin vuonna 2017. Alkukankeuden jälkeen moni asia lähti rullaamaan ja esimerkiksi julkisten palveluiden kustannuksia saatiin painettua alaspäin päällekkäistä työtä karsimalla.

Soitessa tunnistettiin yksi keskeinen kehityskohta, johon vastaus löytyi DiakHubin palveluintegraation muotoilu -valmennuksesta.

– Se oli jotain, mille meillä oli selkeä tarve. Halusimme saada paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden palvelupolun kuntoon, kertoo kehittämispäällikkö Iiris Jurvansuu Soitesta, nykyiseltä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Valmennuksella luotiin yhteinen kuva nykytilasta

Palveluintegraation muotoilu -valmennus on kerännyt Soitessa laajasti kiitosta siitä, että työskentely oli intensiivistä ja tuloksekasta. Ennen valmennusta Soitessa oli mietitty tarkasti, että työskentelyssä on mukana kaikkien keskeisten alojen edustajat.

Halusimme saada paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden palvelupolun kuntoon

– Kaikki uskalsivat sanoa sen, mikä eri palvelualojen kannalta on tärkeää. Lopputuloksena meille muotoutui yhteinen kuva nykytilanteesta, Jurvansuu jatkaa.

Soiten pitkän aikavälin tavoitteena on luoda yhteinen toimintapa tilanteeseen, jossa useampia palveluita tarvitseva asiakas tulee asioimaan mihin tahansa Soiten alaiseen palveluun. Tulevaisuudessa kellä tahansa sote-alan työntekijällä on valmius tunnistaa monipalveluasiakas sekä tarjota hänelle asiakaslähtöisesti tarvittavia palveluita.

Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan palveluintegraation muotoilussa syntyneen tilannekuvan pohjalta kehittämissuunnitelma. Jotta palveluprosessi toimisi mutkattomasti tulevaisuudessa, tulee esimerkiksi kirjaaminen ja yhteydenotot tehdä samalla tavalla kaikissa yksiköissä.

Vuoden 2023 alusta alkaen Soite on muuttunut Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueeksi. Se jatkaa edelleen palveluintegraation kehittämistä.